Tuplaa verkkokauppasi myynti - NYT!

Verkkokauppa ei tunne rajoja

Verkkokaupan suosio kasvaa vuosi vuodelta. Kotimainen digikuluttaja tekee verkko-ostoksia yleensä suomenkielisistä verkkokaupoista. Maan rajat eivät kuitenkaan pidättele. Kaupan liiton selvityksen mukaan ulkomaisiin verkkokauppoihin valuu yli 40 prosenttia suomalaisten euroja. Rajat ylittävä verkkokauppa tarjoaa ennennäkemättömiä mahdollisuuksia, mutta myös haasteita. Verkkokaupan toiminnan kansainvälistyminen ei ole koskaan ollut helpompaa, ainakaan teoriassa

Verkkokaupan markkinassa valtavat mahdollisuudet

Verkkokaupan on helppoa ja riskitöntä lähteä myymään Euroopan laajuiseen kotimarkkinaan ja sen ulkopuolelle. Potentiaalisen markkinan saa monikertaistettua hetkessä lähtemällä tavoittelemaan kansainvälistä kasvua. The European Ecommerce Report 2017 -raportin mukaan verkkokaupan kasvu on ollut viime vuosina 14-15% luokkaa. NettiVaraston asiakkaat ovat kasvaneet samassa ajassa yli 100% nopeammin kuin markkina keskimäärin

”NettiVaraston asiakkaana kasvat vähintään kaksi kertaa verkkokauppamarkkinaa nopeammin!”

Kyse on nopeasti kasvavasta markkinasta niin kansainvälisesti kuin Suomessa. Globaalit markkinat ovat suuret, joten suomalaisten verkkokauppiaiden on turha kilpailla keskenään vaan avata ovet kansainvälisille markkinoille. NettiVaraston asiakkaana kasvutahti on ollut Suomeen toimitettujen lähetysten osalta yli kaksinkertaisesti markkinaan nähden. Mutta mikä on hyvin kiinnostavaa, kansainvälisten toimitusten osalta asiakkaiden liiketoiminta on kasvanut keskimäärin jopa 300 % nopeammin kuin markkina!

NettiVarasto verkkokauppasi kasvukumppanina

Mahdollisuudet ovat rajattomat. Se ei, kuitenkaan tarkoita, että kasvaminen kansainvälisille markkinoille olisi yksinkertaista. Kasvu vaatii paljon työtä, rohkeutta, vähän onnea sekä parhaita kumppaneita, joiden kanssa kasvu on mahdollista.

Logistiikka on verkkokaupan yksi ydinprosesseista. Ydinprosessi on kyseessä silloin, kun toiminto on liiketoiminnan kannalta erityisen tärkeä. Muita liiketoiminnalle tärkeitä prosesseja on verkkokaupassa mm. ostaminen, tuotanto sekä myynti ja markkinointi. Ydinprosessien ulkoistaminen on usein järkevää, varsinkin mikäli oma aika, osaaminen tai kasvun edellyttämät resurssit ovat vähäiset. Kun verkkokauppa asettaa toiminnalle suuria kasvutavoitteita, on useimmiten järkevää analysoida ne ydinprosessit, joiden onnistuminen on ensisijaisen tärkeää ja valita oikeat kumppanit tukemaan kasvua.

Tuplaa verkkokauppasi myynti

Logistiikan hallinnan, varastoinnin, sekä toimittamisen ulkoistaminen NettiVarastolle auttaa verkkokauppaa kasvamaan. NettiVarasto tarjoaa vuosien kokemusta, osaamista ja asiantuntemusta sekä mahdollistaa pienemmän verkkokaupan toimimaan suuren tavoin vahvasti kilpaillussa logistiikan kentässä. Ilman volyymiin perustuvia logistiikkasopimuksia, on kansainvälisiä markkinoita vaikea tavoittaa kustannustehokkaasti.

Ulkoistaminen mahdollistaa myös kasvupiikit, kampanjat, sekä kohdemarkkinoiden testaamisen. Kauppiaan ei tarvitse kampanjoidessaan miettiä resurssointia tai toiminnan skaalautumista liian nopeasti. NettiVaraston resurssit ovat käytössä joustavasti ja kustannustehokkaasti.

Me NettiVarastolla luomme kasvuasiakkaillemme määrätietoisesti kasvua seuraamalla kauppiaiden toimintaa ja nostamalla esiin kehityskohteita, sekä parantamalla automaatiota verkkokaupan ja varastonhallinnan välillä. Mahdollistamme asiakkaillemme PRO-palveluita, keräämällä yhteen eri alojen palveluita ja mahdollistamalla niiden käyttämisen vaikka yksittäiseen lähetykseen. Mikäli sinun verkkokauppasi on kasvussa tai suunnittelee kansainväliseen kasvuun tähtäävää liiketoimintaa – valitse matkallesi logistiikkakumppani, joka tukee kasvuasi strategisesti.

Ota ensimmäinen askel logistiikan ulkoistamiseen jättämällä yhteystietosi alla olevalla lomakkeella.

Blogin kirjoitti Matilda Kivinen,joka vastaa NettiVaraston asiakkuuksista, myynnistä ja markkinoinnista.